tiistai 23. huhtikuuta 2013

Viimeiset maanantaitokot

Ensi viikolla olisi vielä, mutta sinne ei ehditä. Eli niin se vaan kevätkausi on sitten taputeltu. Kesällä (!) jatketaan torstaisin. Leila oli koutsina tällä kertaa:
  • Alkuun puuhasteltiin omiamme. Pari luoksetuloa, juoksin karkuun, kun vaikutti vähän vetelältä. Kokeilin yhdistää topin ja peruuttamisen, tästä vois tullakin jotain. Eli luoksetulon stopista peruuttamaan ja siitä palkka. Kivaa oli ainakin. :) Oikealle käännöksiä myös vähän paikallaan & yhdellä askeleella.
  • Leilan kanssa katsottiin oikealle käännöksiä ja niistä muutama oli jopa ihan asiallinen. Jes! Ilmeisesti se siis auttaa, kun treenaa edes vähäsen ja opettelee itse kävelemään. Kokeiltiin vielä sitäkin, että heti käännöksen jälkeen yksi sivuaskel oikealle -> oli hyvä.
  • Paikkamakuu porukassa. Jäin ihan lähelle, kun vieressä oli pienenpieni chihu. Merkki kyttäilee sitä aina välillä, enkä ole ihan varma, että kovin hyvissä aikeissa... Chihu ei myöskään tahdo pysyä paikallaan vaan hiippailee omistajan perään, sitä korjaillaan jne. Eli pysyin n. 5 m päässä, kielsin katselemasta vieruskaveria ja laitoin vielä palkankin maahan valmiiksi odottamaan. Ihan hyvin tämä. Alku ja loppukin taisi sujua.
  • Hyppyä: Hyppäs joka kerta. :) Yks tosi aneeminen, mutta ei sentäs jumittanut.
  • Luoksepäästävyyttä: Ensin pari kertaa Leila kävi vieressä seisomassa, sitten pudotti namin maahan ja viimeisellä toistolla antoi namin kädestä. Merkki istuskeli suunnilleen mun edessä, vähän vasemmalla puolella. Hyvä M!
  • Leikkikin onnistui jossain välissä, mutta vähän hajamielistä kyllä oli.

Ennen treeneihin lähtöä kävin koko orkesterin käyttämässä metsässä ja voi vitsit miten hienoja kosketusalustoja saatiin tehtyä ennen autoon lastaamista! Namilla ja lelullakin, meni joka kerran laukalla, matkaa oli ehkä 2-5 m, viitisen toistoa.

Ei kommentteja: