keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Tuuma treenaa

Tai "treenaa"... Naksuun ehdollistaminen on aloitettu ja tehty vähän istumista. Hienosti pönöttää jo muutaman sekunnin ruokakuppia odottaessa. :) Hitsit, miten sitä unohtaakaan kuinka avuttomia otuksia nuo pikkupennut on. Jos esim. nami sattuu pudota kädestä lattialle, se on yhtä kuin totaalisen hukassa. :D Ja nyt tietysti kaivattais sitä jotain suunnitelmaa, mitä en ikinä saa tehtyä...

Muutenkin Tuuma on päässyt vähän mukaan isojen poikien juttuihin. Eilen käytiin taimiksella lenkillä, osan matkasta penska matkusti takin sisällä. Lenkki kyllä taisi kestää reilu 15 min, mutta pakko oli lähteä isoja poikia vähän jaloittelemaan (J koko päivän töissä). Reippaasti se taapersi metsässä Sepen perässä. Kerran Merkki ehti Tuumalle rähähtää, kun toinen vaan tunkee ja tunkee. Ei mitään dramaattista kuitenkaan, iso ääni vaan. Loppumatkasta sitten molemmat osas pitää vähän hajurakoa toisiinsa. ;) 

Merkkiä koitellaan nyt pikkuhiljaa muutenki. Omassa pihassa ollaan oltu pari kertaa porukalla ja oon ottanut Tuuman narun nokkaan, että saan tarvittaessa jarrutettua. Nyt nukkuu kaikki läjässä sohvalla. Tää onnistuu, kun Tuuma ei vielä pääse itse sohvalle ja Merkkiä yllättämään. Ja mää oon poliisina välissä. ;) Merkin eilinen uroteko oli käydä haistamassa nukkuvaa pentua. Mihin pentu tietysti havahtui ja Merkkiä alkoi pelottaa ja oli lähdettävä karkuun. :D Sentti alkaa sopeutua kovaan kohtaloonsa ja vähän jo leikkikin Tuuman kanssa. 







Harmittaa ihan kympillä, kun Tuumasta ei saa kunnon kuvia. Vaatisi pihalla hengailua ja se ei nyt onnistu. Valoisaa on vaan viikonloppuisin ja silloinkin pieni jäätyy. Ehkä lomalle osuis edes joku suht valoisa päivä.

Ai niin: meille tullessa painoa oli 4,3 kg ja kahdeksassa päivässä sitä oli tullut 500 g lisää. Kasvaa se! :)

maanantai 16. joulukuuta 2013

Kun pötköstä tuli Tuuma

Pitkän ja hartaan mietinnän päätteeksi Sentin pikkuveljestä tuli Tuuma. Nyt toivotaan, että nimi on tässäkin yhtälailla enne mitä Sentin kanssa... ;)

Viikonloppu meni Messarissa tuttuja moikkaillessa, koiria katsellessa ja etenkin shoppaillessa ja hotellissa nautiskellessa (ilman pentua). Ja täytyy todeta, ettei musta kyllä tule näyttelyihmistä sitten millään. Ihan kummallista touhua. ;) Pojat oli oikein hyvin pärjänneet kotosalla, mitä nyt Merkillä "jonkin verran" ylimääräistä puhtia. Koska mää olin pois kuvioista, niin Merkkikin oli taas osannut käyttäytyä. Olivatten jopa metsälenkillä vähän Tuuman kanssa tutustelleet. :) Metsälenkit tosin kuulemma ovat noin muutaman sata metriä pitkiä, mutta jostain sitä on aloitettava? :D 

Mua sitten ottaa ihan kympillä päähän se, että mun kanssa ollessa Merkki perseilee ihan kaikille! :( Jos mää en ole kotona, mahtuvat J:n ja Sentin kanssa esim. sohvalle ihan sopuisasti ja J on oikein huipputyyppi muutenkin. Mun kanssa hengatessa pitää rähistä ihan kaikille. Huoh. Kieltämisestä tilanne vaan huononee, on valitettavasti kokeiltu. 

Rasittavaa on jatkuvasti koittaa ennakoida kaikkea. Nyt se on mahdotontakin, koska Tuuma vähän heikosti osaa mitään käskyjä. ;) Merkin voi siis käskeä omalle paikalle maate ja se pysyy siellä. Rähisee vähemmän, koska ei ole mun kyljessä henkivartijana, mutta mutkuttaa kuitenkin. Onneksi toimintakyky kuitenkin puuttuu, niin homma jää vaan kiroilun tasolle... Kunhan Tuuma joskus tajuaa oman parhaansa ja lakkaa väkisin tunkemasta suden suuhun, niitä voi varmasti pitää sisälläkin yhdessä.

Sisällä ovat siis edelleen Tuuman kanssa eri puolilla porttia. Sentti on alistunut kohtaloonsa puruleluna ja hengailee tarvittaessa pennun kanssa. Olleet pieniä hetkiä kahdestaan, kun J on poikennut jossain. Myös takakontissa heimoveljet matkustavat kahdestaan, Tuumalla on siellä kuulemma vielä jotain asiaa...

Tuuma on nyt sitten huimat kahdeksan viikkoa ja on viikossa oppinut ainakin kulkemaan terassin rappuset (melkein) kompastelematta ja hyppimään entistä korkeammalle. On tainnut myös kotiutua kunnolla, kun ruoka on alkanut maittaa paremmin. Yhtään mitään rakentavaa ei olla tähän asti tehty, käyty miljoona kertaa päivässä omassa pihassa ja nukuttu & riehuttu sisällä. Pikkuhiljaa voisi varmaankin jotain pienenpientä alkaa näperrellä, tulee joululomakin sopivasti. :) 

Mutta on tää vaan kuulkaa raskasta, isot pojat on ihan totaalisen hunningolla, kun ei muuta jaksa kun rehata pennun kanssa. Sitä ei voi hetkeksikään päästää silmistään, koska a) se repii jotain ei-sallittua ja/tai vaarallista b) se alkaa kiljua c) se ehtii pissata johonkin. Isot pojat ei siis ole tehneet yhtään mitään treenin tapaistakaan ja lenkitkin olleet minimaalisia. Mutta eiköhän me tästä löydetä joku järkevä rytmi hommiin. Pakko.

Merkin upea Luksi-veli oli muuten ollut Juha ja Suski Korrin opissa. Kannattaa käydä lukemassa huippuhyvät luentomuistiinpanot leikittämisestä täältä ja itse koulutuksesta täältä! Luennolla näkyi olevan paljon samoja asioita, mitä Juha täällä Kannuksessakin puhui, mutta Laura oli kyllä saanut ne mua selkeämmin paperille...

tiistai 10. joulukuuta 2013

"Pötkö" tuli taloon



Aikatauluihin tuli muutoksia ja lähdettiinkin hakemaan "Pötkö" kotiin viikkoa suunniteltua aikaisemmin. Pötkö on virallisesti Coriander's Night Wind ja tuli siis luonnollisesti Janin lintukoiraksi Sentin saappaita täyttämään. Vielä on saappaissa kovin paljon kasvunvaraa, mutta pikkuhiljaa... Mää saatan lainata otusta sitten vähän muihinkin hommiin. ;) Kutsumanimi on vielä haussa, mutta toivottavasti herra omistaja sen piakkoin saa päätettyä. Ettei raukka jää pötköksi... :D

Kotiuduttiin sunnuntaina alkuillasta, joten ei tässä nyt kovin kattavaa analyysiä vielä osaa tehdä. Reippaalta vaikuttaa kuitenkin. Leikkii, syö ja nukkuu, siinä kai ne pennun tärkeimmät. Ja tietysti kiskoo jouluvalojen johtoja ja pissaa mennessään... ;) 

Sunnuntaina ja maanantaina oli aivan liian kylmä, reilu 10 astetta pakkasta, ja tänään on sitten tuiskuttanut vaakasuorassa lunta, vaikka pakkanen laski viiteen. Eli ei siis olla kovasti ulkoiltu... Ollaan silti ehkä enemmän saatu asioita tehtyä ulos, mitä sisälle. Pentu takin sisään ja ulos, pentu maahan ja samantien sisälle, kun asiat on tehty. Minuutti on jo pitkä aika ulkoilla. :D

Sentti on taattuun tapaansa ottanut tyynesti asiat asioina, vähän on hengannut penskan kanssa pihassa ja sisällä. Nyt penska nukkuu jaloissa ja Sepe sohvalla vieressä. Merkki sitten taas... Saas nähdä minä vuonna uskaltaa kokeilla jotain lähikontaktia näiden kahden kanssa. Merkkiä pelottaa ja se murisee heti, jos pentu näyttää lähestyvän (portti siis välissä). Ja penska sen kun vaan viipottaa häntä heiluen kohti. Ja sitten yleensä Merkiltä pettää hermo ja se lähtee karkuun. Ja pentu tietysti menis perässä ja Merkki panikoisi jne. Ulkona jossain "ei-kenenkään-maalla" tutustuminen on tehtävä, mutta kun pentu jäätyy. Eli odottelemme suotuisampia aikoja ja toivotaan parasta siihen asti...

Tämä ja ensi viikko kun jotenkin sompaillaan töiden kanssa, niin päästään joululomasta nauttimaan. 

Vikat jumpat ja hierontaa

Treenirintamalla on hiljentynyt, kun kaikki ohjatut jutut loppui tältä syksyltä. :/ 

Keskiviikkona oli viimeiset jumpat ja meillä oli ihan hurjan kivaa. :) Käytiin pikaisesti läpi kurssin aikana tehdyt jutut ja uusina vähän testailtiin ryömimistä ja kierimistä. Kerran kylläkin tuli ihan totaalihyytyminen, kun samaan aikaan agia treenanneelta karkasi pallo meidän puolelle hallia (ei lähellekään Merkkiä) ja ohjaaja sitten karjui koiraa pysähtymään muutaman kerran. Merkin mielestä tää oli niin huolestuttavaa, että meidän kaukojumppa jäi tekemättä. Tuijotti vaan, eikä huolinut nameja tms. Sitten kun lähdettiin liikkeelle ja humppailtiin vähän muuta, niin lopputunti meni ihan reippaasti. Nyt sitä ei edes juurikaan enää ahdistanut lähellä olleet kouluttajat, harmi kun nää treenit jää taas pois. :/

Eilen kävi Minna hieromassa Merkin ennen joulutaukoa. Tää saattoi ehkä olla n. neljäs kerta ja nyt Merkki näytti ja kuulemma tuntuikin siltä, että nautiskeli olostansa. :) Portin takana karjuva pentu kyllä "vähän" hajoitti keskittymistä, mutta ei murrannut Minnalle juuri ollenkaan. Muutama lukkopaikka taas löytyi selästä (joiden käsittelyyn Merkki toki reagoi), mutta ne saatiin auki. Selkäjumppaa vaan säännöllisesti samaan malliin, niin josko se saataisiin pysymään paremmassa kunnossa. 

Edelleen menee vinoon maahan (oikea kylki lyhyempänä), mutta vähemmän mitä vielä joku aika sitten. Lisäksi pystyy pitämään suoran asennon pidempään, kunhan vaan korjaan sen ensin. Suoria maahanmenoja siis ja asennon pitämistä, selän venyttelyä, punnerruksia ja m-s -vaihtoja hissinä. 


Vähän haasteellinen keli joulukorttiyritelmille...