sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Mrrr!

Voihan perse taas! Istuin hallilla lähemmäs puoli tuntia (!) oottamassa, että herra Merkki vois olla hiljaa! >:-x Joo, on liikaa virtaa ja on vaikeeta ja kaikkaa, mutta rajansa silläkin. Jo mennessä juoksi hallissa ympäriinsä haukkumassa ja murisemassa, kun kävin laittamassa valoja päälle. Pari kertaa nätisti pyysin luokse, mutta ei kerinny, kun piti meuhkata. Ajattelin sitten käskeä maate siksi aikaa, että rauhoittuu ja saan kaikki kamat järjestykseen. Mutta kun siellä maassakaan ei voinu olla hiljaa. Murras ja puhkui ja haukahteli jne. Tässä vaiheessa sitten *tutti niin, että päätin, että mitään ei tapahdu ennen kuin suu pysyy kiinni. Kriteerinä oli, että ehdin laskea viiteentoista, sitten voidaan aloittaa. Mutta siihen sitten meni reilu 20 min. Muistaakseni 3 kertaa karkasikin sieltä maasta. :x Vein niskavilloista takaisin joka kerran. Ja hallissa ei siis ollut ketään, kukaan ei tullut eikä mitään. Sen reilun 20 minuutin päästä, kun vihdoin kerkesin laskea 15:sta, olin niin kypsä, että vein maksispurkin ja lähdettiin pois. Upeeta!

Päivällä sentäs pikkulenkin päätteeksi teki 3 hyvää käpytunnaria. Luoksetulon pysäytyksessä pitkästä aikaa takapalkka ja tietysti ennakoi pysähdystä. Ekalla toistolla "oho" ja uusiksi alusta. Kun lähti laukalla, palkkasin taskusta. Seuraava toisto sitten paremmin ja pysäytin, kun laukkasi ok. Tosin ennen puoltaväliä, kun halusin että onnistuu. Seuraavaksi pitää ottaa kaksi samanlaista palkkaa ja tehdä sekaisin läpijuoksuja ja toppeja. Lopuksi vietiin maksalaatikon loput autoon ja paikkamakuu. Oli n. 2 min pari kertaa tuli ihan pieni piip, kun oli kai tylsää tai jotain. En kuitenkaan puuttunut, vaan perusasento ja siitä palkalle. Ja jopa muisti palkan ja lähti sinne ihan reippaasti. :)


4 kommenttia:

Kuiskaisa kirjoitti...

Merkki vaikuttaa isomman luokan Persoonallisuudelta :D Olisi hauska tavata jannu joskus. Ja onhan se myös kuvien perusteella ihan sairaaaaan söpö!
Miten M reagoi siihen, jos sä vaan vaadit siltä jotain suoritusta, esim. lyhyt hetki perusasennossa & kontaktissa? Vaikka sluibailisi, niin vaadit silti vaan. Ei se vissiin kuitenkaan märäksi läntiksi heittäydy?
Toi 20min odotus kuulostaa emännän suorituksena huikealta kärsivällisyydeltä, mutta jotenkin tuntuu, että mudiosapuolta se ei ehkä vie eteenpäin? Mudeilta on kai harvemmin sammutettu mitään toimintoja ihan vaan odottamalla että suvaitsevat lopettaa tekemisensä :P

Merkki-mudi kirjoitti...

Tuntuukin välillä siltä, että meillä asuu Persoona... :D Vaatiminen toimii tietyissä jutuissa ihan ok. Esim. just toi katsekontakti. Yleensä onnistuu viimeistään (henkisen tai fyysisen) vääntämisen jälkeen.

Tuo mörkömurina (täällä saattaa tapahtua jotain outoa, ole varovainen) on sitten se, mitä en saa loppumaan oikein millään. Paitsi, kun mörkö lähtee pois... Fyysinen puuttuminen ei auta ja tunnetusti ääntä voi pitää vaikka kuonosta pitäisi kiinni. Siis katsekontaktia voi ihan fyysisesti vaatia kääntämällä päätä haluttuun suuntaan, mutta tää ei toimi murraamiseen.

Jatkuva syöttäminen (baari auki) toimii, mutta se pitäis tehdä ennaltaehkäisevästi. Tuo ketjuttaakin tosi näppärästi, eli pitää älämölöä että saa huomiota (minkälaista tahansa)...

Oon kyllä ylpeä kärsivällisyydestäni. Puhelinkin jäi autoon, joten oli piiiiitkä 25 minuuttia... ;) Varsinaista zen-mielentilaa ei kyllä löytynyt, varsin luimussa M söi maksalaatikkonsa. Eli kehitettävää jäi vielä seuraavallekin kerralle.

Merkki mielellään vastaanottaa Persoonaansa tutustujia, jos on kulkua Pohojammaan suunnalle. :P

Kuiskaisa kirjoitti...

Onko se murraaminen ihan oikeaa pelkoa, vai ihan vaan sellaista skeptikkokamaa, että pöhistään varmuuden vuoksi ja se on oikeastaan ihan hauskaa actioniakin? Niin ja mikä muuten olisi Merkille semmoinen Worst Case Scenario tuolla hallissa? Esim. mitä se meinaisi jos sä häätäisit sen laumasta? (En tarkoita, että tämä on mikään suora ehdotus ;))

Kyllähän me liikuskellaan aina välillä tuolla Pohjanmaan suunnalla (Härmä), joten jotkut kimppatreenit olisi hauskat :) Nimenomaan treenit, koska Urho ei perusta hengailusta poikain kanssa.. valitettavasti. Olisiko Kokkola-Pietarsaari -akseli sopivaa seutua? Onko siellä muitakin mudeja joita kiinnostaisi esim. tottis/toko-sessio?

Merkki-mudi kirjoitti...

Mää en tiedä miksi se milloinkin murraa. Joskus näyttää siltä, että "taivas kuitenkin putoaa niskaan" tai sitten "haistakaa kaikki paska"... Maksaisin hyvin, jos sais edes muutaman minuutin keskustella Merkin kans ja kysyä, mikä mättää. ;) Tuntuu vaan, että kun se murina-moodi menee päälle, en tahdo saada hyvällä enkä pahalla loppumaan. Ehkä nopeammin hyvällä. Nyt vaan meni käpy ja päätin kokeilla pitemmän kaavan kautta.

Nyt viikolla käytiin kattomassa samaisessa hallissa tokokisoja ja nyt siellä oli ihan kivaa. Temppuili ihan kivasti kaikkea ja leikkikin jopa (ei kauheesti voinu revitellä kesken kisojen). Ja ihastui shelttiurokseen... :D

Kokkola-Pietarsaari -seutu sopii meille vallan hyvin. :) Ja voisi kysellä mukaan ainakin Pauliinaa ja Anniinaa. Tiinakin on Kokkolassa, joten hyvällä tuurilla saadaan 5 mutiaista kasaan. :) Ja nimenomaan treenit, Merkkikään ei seukkaa vieraiden urosten kanssa...