tiistai 11. syyskuuta 2012

Tossutokoa

Käytiin sitten taas pyörähtämässä arkitokot, vaikka tossu on tiukasti jalassa edelleen. Alkaa mennä vähän lujaa, joten jotain tekemistä piti keksiä, kun liikuntaa ei kovasti voi lisätä.

Kauhea määrä taas koiria ja Merkkiä rupes ahdistaan jossain vaiheessa. Lopputunnista pikkuchihu säikähti jotain ja kiljui kovaa & korkealta => Merkki oli ihan varma, että siellä teurastetaan koiria. Vilkuili vaan ympärilleen eikä hetkeen halunnut edes nameja. Siellä oli myös joku toinen kimeä-ääninen pikkukoira, jonka huuto oli Merkin mielestä epäilyttävää. Alkutunnista tehtiin ihan ok jotain kontaktihömppää, ohituksia jne., liikkeestä maahanmenoja ja paikallaan istumista. Lopuks ihan ok luoksepäästävyys. Kouluttaja kulki ihan Merkin vierestä ohi, pysähtyi taakse ja tuli takaisin. Vähän Merkin pää pyöri, mutta pysyi istumassa ja kontaktissa suurimmaksi osaksi.

Leikkimistä en edes yrittänyt, kun oli jotenkin niin jumissa. Noi on Merkille jänniä paikkoja, kun vieraita koiria pyörii joka puolella ja osa pitää jotain möykkääkin. Jos sen saa joskus rentoutumaan tuolla, niin ollaan hyvällä mallilla. Mitään varsinaisia tokojuttuja en tykkää noin huonossa vireessä tehdä, ettei vaan  yhdistä asioita toisiinsa. Pimeä vaan yllätti, joten ensi viikolla halliin => vielä ahtaampaa ja enemmän möykkää...

Oli se aika väsynyt illalla, eli hyvää mörrimöykyn kesytystä. :)

Ei kommentteja: