Oli sellainen jälki keskiviikkona, että olis voinu jättää välistä kokonaan. Vieläkin verenpaine nousee, kun ajattelee... Päätin siis tehdä metsään namipurkeilla (ettei tarvi tapella ilmaisuista, kun en oo ehtiny /viittiny hinkata niitä), mutta jättää merkkaamatta (koska joskus sekin pitää kokeilla ja koska kiire...). Ehti vanheta n. 1,5 h. Jo jäljen nosto oli ihme seikkailua ja poukkoilua, eikä se siitä juuri parantunut. Ekan ja tokan purkin löysi haahuilusta huolimatta ja sitten Merkki vetäs uralle, missä piti olla loppupurkki. Wtf?!? Eikä siis oltu sen purkin lähelläkään, joten M vissiin sitten lähti painelemaan mun poismenojälkeä. Tai jotain. Ei toivoakaan palauttaa jäljelle takaisin, kun sitä ei ollut merkattu (viimeinen kerta tätä sorttia metsässä!)... Otin sitten jälkivermeet irti ja talutin herran suorinta tietä autolle. Ja kävin itse hakemassa loppupurkin, 2 purkkia jäi ilahduttamaan jotain metsäneläimiä... Ei ollut edes isoja poikia mukana, jotka olis voinu ottaa etsimään ne purkit. Ahneilta ei olis jääny kananpalat metsään happanemaan. :D
Tästä sisuuntuneena samantien pellolle tekemään uusi jälki. Savu korvista nousten tallailin pellolle namijäljen. Frolicit oli tietysti ihan loppumaisillaan, joten namitettua tuli jotain 1/3 tai 1/4 jäljestä. Oli vajaa 200 askelta (koska ne namit loppui) ja siellä oli x kpl suoria kulmia ja 3 keppiä. Jälki vanheni vaan ehkä max puoli tuntia, kun alkoi tulla pimeä. Jäljestys oli kamalaa kiskomista, kulmista yli menemistä jne., mutta kepit sentään ilmaisi reippaasti ilman käskyjä. Jälki lopetettiin tällä kertaa niin, että viimeisellä suoralla odotin, kun jäljesti hyvin (jäljen päällä, ei järkkyä kiskomista) ja kehuin, vedin jäljeltä sivuun ja taskusta maksalaatikkoa. Ideana oli se, että koittaisin nyt purkaa "keppi = jälki voi loppua" -ajatusta. Voi olla tyhmäkin idea, mutta eipä tää tästä taida hullummaksi muuttua...
On vähän sellainen kutina, että taidetaan syksy vääntää pellolla... JOS mennään metsään, niin jäljen merkkaus niin, että pystyn oikeasti vaatimaan siinä pysymistä. Ja jälki niin vanha, ettei haju leijaile missä sattuu. Ja sitä keppikuuria. Ja, ja, ja... :x
Ennen ensimmäisen jäljen ajamista kävin tekemässä pienen esineruudun (ehkä n. 20 * 40 m). Merkki odotteli laatikossaan, mutta varmaan ainakin osittain näki tallaamisen. Vein yhden esineen ihan oikeaan takakulmaan ja toisen vasemmalle melko taakse. Autosta ottamisen jälkeen virittelynä yhden heitetyn esineen hakeminen. Toi ruudusta molemmat esineet, mutta jotenkin vähän kummallinen fiilis jäi... Ekalla lähetyksellä lähti ihan reippaasti, muttei edennyt ihan oikeaan takakulmaan asti. Kaarsi vasempaan reunaan ja ajattelin jo, että sai hajun toisesta esineestä. Meni kuitenkin siitä ohi, kulki takarajaa pitkin (mun tallausjäljellä? takarajalle ei nähnyt hyvin) ja sitten yhtäkkiä tulikin oikean kulman esine suussa. Palautti reippaalla laukalla, joten tämä tosi hyvä. :) Palkaksi vaan nami, vähän hetsausta ja uusi lähetys. Tässä sitten haahuili (ja maisteli kai mustikoita...) niin, että lähetin uudestaan ja koitin saada vasempaa reunaa pitkin. Lähti jotenkin, ei mitenkään erityisen vauhdilla, mutta sitten haahuili oikeaan suuntaan, sai hajun ja tarkensi & palautti hyvin. Kananen palkaksi tästä. Jotenkin tuntuu, että sillä on nyt ajatus vaan yhden esineen hakemisesta. Tai tietysti on, kun vaan yhtä on haetettu. Täytyy ens kerralla vaikka taas viedä yhdessä useampi lelu, että tajuaa siellä olevan monta. Ja viimeisestä esineestä sitten joku huippupalkka, "väliesineistä" vaan joku ok-juttu.
Peltojäljen vanhenemista odotellessa sitten keppien ilmaisun naksuttelua ja leikkiä. Ilmaisut meinasi olla vaikeita, kun pellon toisesta päästä kuului toisen koiran haukkumista... Mutta leikki tosi kivasti sentäs. :) Tehtiin muutama toisto maassa olevaan leluun tarttumista ja sitten viikonloppuna kokeiltua vetoleikkiä.
Eilen muuten ihan totaalinen koomapäivä, mutta jumpattiin vähäsen (ja jumpattiin muuten keskiviikkonakin). Hyvä me! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti