tiistai 4. syyskuuta 2012

Kadonneen motivaation metsästys



Sunnuntaina oltiin Vappu Alatalon kurssilla opiskelemassa motivointia ja kyllä kannatti. :) Suosittelen osallistumaan, jos kiinnostaa motivointiin & palkkaamiseen liittyvät asiat. Ei pelkästään siinä mielessä, että koiralla ei tahdo puhti riittää, päinvastaisiakin ongelmia ratkottiin.



Ensin oli teoriaa reilun tunnin verran, tässä jotain käsiteltyjä asioita:

Suhde koiraan

  • Ihminen ei yritä ansaita koiran hyväksyntää vaan päinvastoin. Koiralle on järjestettävä kivoja asioita.
  • Ihmisen on käyttäydyttävä reilusti. Selvitetään miksi koira ei toimi tietyssä tilanteessa, eikä vaan vaadita asioita kurin / pakon kautta.
  • Koiralle pitäisi luoda maailmankuva, että kaikki kiva tulee omistajan kautta. Ei vaan treeneissä, vaan 24/7.
  • Koiran mielestä mikä tahansa asia voi olla palkkio, pitää oppia lukemaan omaa koiraa.

Kaikki maksaa
  • Koiran ei pitäisi saada mitään ilmaiseksi.Riippuu tietysti tavoitteista ja koirista. Ilmaisista palkkioista jotkut koirat menee inhottavaksi, jotkut lakkaavat tekemästä töitä, joihinkin ei vaikuta mitenkään.
  • Jos palkitsevia asioita saa vapaasti -> kannattaako tehdä töitä omistajan kanssa?


"Palkkaranking"
  • Jokaisella koiralla oma! Erilaiset lelut, erilaiset ruoat, tehtävät, nukkumapaikat jne.
  • Koira kyllääntyy asioihin -> kannattaa rakentaa erilaisia palkkioita
  • Pitää miettiä miten eri palkkaustavat vievät koulutettavaa asiaa eteenpäin.
  • Pitäisi "vaatia koiraa palkkautumaan" ohjaajan valitsemalla palkalla. Eli jos esim. tarjotaan lelua ja koira ei ota sitä, ei anneta heti namia tilalle. Tehdään töitä niin kauan, että koira leikkii edes vähäsen.
  • Arvon siirtäminen kivemmasta palkasta vähemmän kivaan.


Opittua toimintaa
  • Leikkiminenkin on opittua toimintaa.
  • Koirien leikissä vaihdetaan rooleja ja leikitään vaihtelevasti. Monesti koirilla on "leikkidefektejä" ts. menee överiksi (ei suostu vaihtamaan roolia, juoksee liian lähellä toista, puree tms.) => toinen osapuoli luovuttaa / alistuu tms. => ihmisen kanssa leikkiessä koira häipyy => mietittävä mikä meni pieleen! Esim. ohjaaja liian hallitseva, ei vaihda roolia, leikki ei vaihtele tms.
  • Leikkiä pitää aina opetella. Sitä voi kehittää ja muokata jne. Koiraa ei kuitenkaan kielletä ”väärin leikkimisestä".
  • Että koira pystyy leikkimään treeneissä, sillä pitää olla vahva leikkihistoria.


Koirat ovat yksilöllisiä, erikokoiset moottorit
  • Pitää tietää millainen moottori omalla koiralla on.
  • Moottoria ei ikinä käytetä punaisella, pitää pysyä koiralle (ja lajiin!) sopivalla kierrosalueella.
  • Kuumakallejen toimintakyky (oppiminen) voi myös loppua aika lyhyen ajan jälkeen, vaikka koira tekee ja tekee ja tekee...
  • Useimmat ihmiset pystyvät tekemään n. 3-5 laadukasta toistoa putkeen! => Koiraltakaan ei voi vaatia kovin montaa.
  • Treeni on onnistunut, jos koiran toiminta paranee toisto toistolta! Jos vauhti, tarkkuus jne. ei parane, treeni on ollut huono (vaikka koira olisi innoissaan koko ajan).
  • On asioita joihin voi puuttua tiukkuudella ja joihin ei voi => ks. Pavlov. Kriteerit on valittava niin, että voi edetä palkkaamalla ja koira pystyy itse hallitsemaan itsensä.

Vireystila
  • Eri toiminnoilla erilainen optimaalinen viretila, eri koirilla myös optimaalinen alue eri pituinen.
  • Yerkes-Dodsonin -laki (1908): Uusia monimutkaisia asioita opetellessa viretilan kannattaa olla vähän alhaisempi. Hyvin osattuja, simppeleitä juttuja voi tehdä korkeammassa viretilassa.
  • Lopulta asioita pitää treenata siinä vireessä, missä koiran on toimittava esim. kisoissa
  • Joidenkin koirien optimialue on laaja, joillakin koirilla aina taiteillaan veitsenterällä.
  • Kouluttajan tärkein asia: miten koira tuodaan optimialueelle ja pidetään siinä treenien ajan.

Pavlov istuu aina olkapäällä
  • Vahvasti klassisesti ehdollistuneita asioita (stressi, kiihtyminen, pelko) on vaikea muuttaa.
  • Klassiseen ehdollistumiseen liittyvissä toiminnoissa koiran komentaminen ei ainakaan pitkällä tähtäimellä auta.
  • Pelottavat / stressaavat tilanteet: siedättäminen ja vastaehdollistaminen (niin ettei koira ehdi pelästyä). Kun asiaa työstetään, koira ei saisi missään nimessä pelästyä ko. asiaa!!

Ja mitä meidän sitten pitäisi Merkin kanssa tehdä?
  • Opettaa erikseen sana, millä palkkaan saa tarttua.
  • Etäleikin rakentaminen
    • Aluksi lelu itsen ja koiran väliin
    • Koiralle lupa ottaa lelu ja itse peruuttamaan (lelun nappaaminen koiran edestä, jos ei muuten ota, ennen tätä kuitenkin treenattu ottamissanaa, joten pitäisi olla suht ok)
    • Vähitellen matkan pidentäminen
    • Vähitellen myös niin, että palkka ei ole ihmisen & koiran välissä, koiran pitää lähteä palkalle ja palauttaa se. = Etäpalkka
  • Leikkiminen
    • Älä kisko lelua suusta pois!
    • Ei lelun edes takaisin ”vispaamista” (ihan pikkupentuja lukuun ottamatta tosi harva koira tykkää).
    • Pidä lelusta kiinni (ainakin nyt Merkki selväsi nuupahti, kun sai lelun itselleen), liiku poispäin ja ole aktiivinen!
    • Tykkäsi kylkiin taputtelusta.
    • Liiku vähitellen kohti häiriöitä, kun ote alkaa heiketä (ei vielä päästä irti!), taas poispäin.
    • Jos päästää irti / lopettaa, vauhdilla poispäin häiriöistä.
  • Koulutukset aina vaikeita tilanteita (Merkille varsinkin: uusi paikka, hajut, yleisö jne.) ja tehtiin aika pitkään, joten ei kerro koko totuutta asiasta. Pitää kuitenkin alkaa em. lisäksi treenata paljon erilaista leikkiä (siis ottaa niskasta kiinni ja aktivoitua pitkästä aikaa...) ja kokeilla leluja. Nyt vaikutti lampaantaljasta tehty patukka olevan isompia kivempi lelu.
  • Ennen treeniä pitää olla vähän tylsää, että tulisi lisää potkua...

Muiden treeneistä mieleen jääneitä juttuja:

  • Namisukalla voi aloittaa, jos koira ei muilla leluilla leiki. Voi vaatia aluksi, että liki kaikki ruoka sukasta (ei ilmaista ruokaa).
  • Koiran ei-toivottu käytös: nosta hihnasta + pannasta nätisti ylös, mutta älä ota mitään kontaktia koiraan (katso, puhu tms.). Lopeta heti, kun koira lopettaa epätoivotun asian tekemisen. Tärkeää olla ottamatta mitään kontaktia!!! Palautteen pitää olla neutraali, ei missään nimessä uhkaa, dominointia tms. ”henkilökohtaista”. Kerrotaan vaan mikä on nou-nou ja mikä ok. 
  • Kierrosten nostaminen (patoaminen?): leikkiä => irti => istu => kii => leikkiä => irti jne. Vähitellen pidennetään aikaa, matkaa, teetetään joku temppu tms. Klassinen ehdollistuminen = koira alkaa nostaa virettä jo kun käsketään istumaan.
  • Seuraamisessa / perusasennossa pomppiminen: makupalan antaminen niin, ettei koiran tarvitse pomppia. Vasen käsi normaalisti, namit oikeassa => oikea käsi siirtää namin vasempaan niin, ettei vasen käsi liiku kohti omaa keskilinjaa (harjoittelua!). Tai sitten tahallaan kädellä koittaa ”pompottaa” koiraa ja palkka, kun malttaa olla rauhassa
  • Mitä kauemmin namin antaminen kestää, sitä enemmän koiran intensiteetti laskee. Mieti siis millaiseen paikkaan namit & harjoittele niiden antamista nopeasti (ei hätäisesti!).
  • Paikallaolo: koiran eteen joku kohde mihin keskittyä (ruokapurkki, lelu tms.). Ensin ihan parin metrin päähän, siitä siirtää pikkuhiljaa kauemmaksi ja lopulta näkymättömiin. Voi kisoissakin yhdessä sitten laittaa palkan odottamaan. Ruoka voi olla avoimellakin lautasella, että voi vapauttaa koiran milloin vain syömään
  • Jos etäpalkan käyttäminen saa koiran jumittamaan: paljon palkkoja ympäriinsä lojumaan ja varsinainen palkkaus taskusta. Kriteeri (kuinka kaukana / lähellä palkkoja ollaan, millaista temppua pyydetään jne.) aluksi niin, että on mahdollisuus onnistua. Joskus voi hyvästä toiminnasta voi vapauttaa maassa olevalle palkalle.
  • Vinkuminen on usein merkki turhautumisesta => tiheämmin palkkaa / selvempi kriteeri
  • Ääntely liikkeissä: tehdään paljon pikkuosia ja palkataan paljon. Kun on luotettavasti hiljaa, voi alkaa yhdistelemään. Liikkeitä kannattaa myös varioida, ettei koira opi kaavoja. Palkattomuuteen siirryttävä tosi vähitellen. Pitää myös pohtia mikä äänen saa aikaiseksi (liian pitkä odottaminen, matka, ohjaajan kisamainen asento vai mikä).

Kiitos kiltalaisille, että järkkäsitte!  

1 kommentti:

Petronella kirjoitti...

Mekin ollaan käyty taannoin tuo Vapun motivointikurssi ja tykkäsin kovasti. Pitääkin varmaan kaivaa muistiinpanot esille, että mitä oikein pitikään treenata... ;)