perjantai 20. toukokuuta 2011

7. jälki

Eilen illalla taimitarhalla, tällä kertaa sammaleinen kohta taimikon ja ison kuusikon välissä. Ja tietysti ihan ahterista, kun pääsin kehumaan, että on jäljestänyt niin hienosti... :-/ Jälki taas n. 100 m pitkä, suora ja maksapihviä joka askeleella, päässä kissanruokaa. Mutta ei siis jäljestänyt oikein mitenkään. Joko katseli ja haaveili tai sitten yritti rynniä ihan järkyttävää vauhtia. Söi nameja ihan kohtuullisesti, mutta minkäänlaista tasaista tahtia hommaan ei löytynyt. Yhdessä vaiheessa olisi lähtenyt ihan väkisin jäljeltä vasemmalle taimikkoon, mutta en päästänyt. Tuolla on ihan omiksi tarpeiksi jäniksiä, joten saattoi olla harha. Yhdessä kohtaa pysähdyttiin oikein pidemmäksi aikaa miettimään, mitä pitikään tehdä. Tuli taas suunnilleen perusasentoon istumaan, katseli ympärilleen ja piippasikin vähän. Seisoin vain ja katselin jäljelle, en ottanut katsekontaktia enkä puhut mitään. Jatkoi lopulta itse ja päästiin jotenkin loppuun asti.

Ja sitten tietysti pakollinen seli-seli: Jonkun matkan päässä oli muita koiria (ei näkyvissä kuitenkaan) ja heti "paalulla" kuunteli niiden haukkumista tosi tarkasti. Alkumatkasta lyhyitä katkoksia, aina kun koirat haukkuivat (ja taisi jonkun kerran kuunnella, vaikka oli mun mielestä hiljaista). Tuuli oli suht kova (myötätuuli kuitenkin) ja on hyvinkin mahdollista, että se pyöri jotenkin kummasti, kun oltiin tosi tiheän ison kuusikon ja avoimemman pellon välissä. Tai sitten vaan planeetat oli jotenkin väärässä asennossa eikä pystynyt mitenkään kykenemään...

Tänään tai viimeistään huomenna uudestaan. Eikä tarvi vielä haaveilla mitään muutoksia konseptiin, jatketaan suoria missä namia joka askeleella.

Ei kommentteja: