torstai 5. heinäkuuta 2012

Paimennusta ja hakua

Tiistai-iltana pyörähdettiin Oulussa (tai Kiimingissä) paimentamassa. Mahtaako muut kuin koiraharrastajat käydä pyörähtämässä kovinkin monen sadan kilometrin reissua ehkä 20 min treenin takia? ;) Me käytiin ja kylläpä oli taas opettavainen reissu. Lähinnä vahvistui tieto siitä, että mulla on kiltti pieni paimenpoika ja Merkillä tumpelo ohjaaja...

Merkistä ehkä saisi ihan asiallisen harrastepaimenen, jos olisi mahdollista treenata tarpeeksi. Tarpeeksi lähinnä ohjaajaa ajatellen. Tokihan koirakin tarvitsee paljon onnistuneita toistoja, mutta niitä tulee väkisin vähän hintsusti, kun ohjaaja mokailee. :s Mutta jatketaan harjoituksia. Pian ollaan menossa Takkutukkalaan ja Kuttukuuhun on 2 pv:n leiri varattu. Tuolla Kiimingissäkin olis kiva käydä useammin, täytyy koittaa saada kimppakyytiä aikaiseksi. 

Ei siis mitään kattavaa saatikka rakentavaa analyysiä treeneistä, kun en oikein osaa kommentoida mitään. Tehtiin, tai yritettiin tehdä, lähinnä pieniä kuljetustreenejä ja kerran käytiin hakemassa lampaat sisältä karsinasta. Siis sen jälkeen, kun oli ensin päästetty ne karkaamaan pihalle... Treenattavia asioita on paljon, lähinnä ohjaajalla. En ikinä osaa liikkua oikein (tai ylipäätään liikkua) ja se kepakkokin osoittaa usein väärään suuntaan.

Eniten tällä kertaa ehkä tuli ongelmia siitä, että Merkki ei usein tahdo mennä lampaiden taakse tarpeeksi pitkälle. Eli periaatteessa lampaiden pitäisi olla ns. kellotaulun keskellä ja ohjaaja ja koira sitten vastatusten (jos lampailla ei ole vetoa mihinkään jne. miljoona muuta poikkeusta lukuunottamatta). Nyt tuppaa käymään niin, että kun lähetän Merkin klo 6:n kohdalta, se ei päädykään klo 12 vaan suunnasta riippuen joko klo 10 tai 2. Ja kun minä en osaa lähteä ajoissa alta pois, niin kuljetuksen kanssa on lieviä ongelmia. Lampaat oli tosi kesyjä (ja muutenkin ihkuja niinkuin aina), mutta tosi liikkuvaisella tuulella -> en millään pysynyt vauhdissa mukana. Ja kun varsinaisia (toimivia, mitkä koirakin oikeasti osaa) käskyjä ei ole, niin karkaahan ne villatupot koko ajan.

Mukavaa oli kuitenkin. :) Kelikin suosi, aurinko paistoi, mutta ei ollut liian kuuma. Ja perinteiseen Oululaiseen (vaikka Kiimingissä oltiinkin) tapaan, tuuli vei itikat mennessään. Paikalla oli meidän lisäksi pari bortsua, porokoira, lappari, aussie ja pari beussia, joten oli taas mukavaa katsella ihan erityyppisten koirien tekemistä. 








Hakutreenit jatkui keskiviikkona vanhalla teemalla kuuma, kostea, hikinen. Ötököistä en viitsi edes mainita. :x Merkkiä vei pitkästä aikaa nenä, mutta saatiin me sentäs sitten yksi ihan asiallinenkin pisto. Yksi... Jostain sille pitäisi edelleen kaivaa lisää motivaatiota, että viitsis ettiä ukkoja nenä maassa haahuilun sijaan. Tällä kertaa oltiin viimeisenä koirana, joten olihan siellä niitä hajuja, mutta silti tuppaa vähän pipoa kiristämään. Yksi ihan totaalisen uusikin koira mukana, joten kaipa se nyt sitten vaan oli ihan pakko tsekkailla vaikka mitä. 

Alueelle tultiin niin, että vasemman etukulman ukko oli suht lähellä polkua. Idea oli, että kun sen laittaa valmiiksi, niin Merkki bongaa hajun jo alueelle tullessa -> saadaan suora pisto ilman varsinaisia apuja. Mutta miten sitä voi ukkojen hajuja bongailla jos silmät kierossa ja nenä maassa kiskoo ties minkä hajujen perässä. Juoksuinen Viksukaan ei ollut mailla halmeilla tällä kertaa, eikä edes omistaja. Anyway:
  1. Vasemmassa etukulmassa ukko valmiina ja siitä olisi pitänyt olla jo haju. Lähti kuitenkin vaan haistelemaan ja kuseskelemaan omiaan. :x Käytiin sitten varta vasten hakemassa ukolta haju ja sitten jotenkin onnistui.
  2. Oikeassa etukulmassa ja tähän oli suunniteltu hajun haku, mikä tehtiinkin. Aavistuksen vaikea vaan on lukea, milloin M saa hajun, kun piti taas tuuskata nenä maassa omiaan. Argh! No käytiin sitten ihan lähellä ukkoa ja palattiin keskilinjalle. Vissiin lähti ihan ok. Ei mitenkään erityisen kovaa, mutta ei jäänyt matkallekaan ihmettelemään mitään.
  3. Mm valmiina n. 25 metrissä ja tästä muistaakseni sai hyvin hajun jo keskilinjalle -> meni ihan reippaasti ja määrätietoisesti perille asti.
  4. Viimeisenä haamu, käänsin koiran pois ja mm eteni vielä syvemmälle aluetta. Tämä sentäs ihan hyvin. 
Mitä ihmettä tän kanssa pitää tehdä? Tai no, motivaatiota rutkasti lisää, mutta miten? Paremmat palkat otettaisiin heti välittömästi käyttöön, jos tietäisin mitä ne on. Vai jotain haamuja tms. edelleen vaan lisää?

Käytiin sitten vielä pyörähtämässä kentälläkin. Tai siis jalkapallokentällä. Leikkiminen tosi nihkeää suoraan autosta ottamisen jälkeen. Vieressä pelattiin mm. rantalentistä ja jotain muutakin porukkaa siinä käveli, joten piti kuikuilla niitä. Ja varsinkin Skidiä, joka teki tarkuusruutua. Ihan minipätkä kuitenkin ok ja sitten tökkäsin autoon ennen kuin rupesi ärsyttämään. Tauon jälkeen (meidän tauot on pisempiä mitä treenit...) namilla vähän merkkiä, mikä meni yllättävän hyvin. Taisi talloa kartion kumoon vaan kerran. ;) Luoksetulo ja vauhdista vapautus namipurkille (mikä ei edes aiheuta mitään isoja intohimoja).

3 kommenttia:

Terhi kirjoitti...

Mulle tuli Merkistä sellainen fiilis, kun nähtiin, että se on vähän diesel, niin kuin mun Murukin. Tekisin Merkin kanssa vielä pitkään ihan vaan kuumennusta ja motivaatioita peräänlähdöillä kunnon hetsauksineen, haamuilla ja äänillä. Tuon tyyppiselle koiralle ei sovi tuuli-ilmaisut, hajuhaut ja valmiit noin alkuvaiheessa, vaikka joillekin muille koirille sopiikin. Merkille tekisin vaan oiekin paljon hetsausta ja kuumennusta, saisi kuumentua vähän jopa ylikin. Äksöniä peliin; maalihenkilöt aktiivisia ja vauhdikkaita, ohjaaja tulee koiran kanssa juosten pois piilolta, jolloin seuraava mh jo valmiina toisella puolella kiekumassa ja juoksemassa. Ei mitään suvantovaiheita, miettimisiä ja rauhallisia hetkiä, koko treenin pitää olla alusta loppuun vauhdikasta menoa, jotta koira ei ehdi ihmetellä hajuja, ym.

Voi harmi, kun asutte niin kaukana! Olis tosi kiva treenata teitä, sillä Merkissä on ainesta ja mulla olis oikeat narut mistä vetää... Mutta siis äksöniä treeneihin! Ei valmiita maalihenkilöitä, ei hajuhakuja, vaan kunnon "vanhanajan" peräänjuoksuja ja hetsausta ylikuumemmuksineen! ;-)

Terv. Terhi

Kuiskaisa kirjoitti...

Heips Merkki ja emäntä! Kiva blogi teillä :)
Ootteko tehneet partiointia? Eli hakumetsäkuviot (pistot, keskilinjat jne) sivuun, tilalle vapaata yhdessäkulkemista ilman mitään käskyjä. Vahvistaa reagointia hajuihin ja sitä kautta ehkä kasvattaa motskaria. Jos tähtäimessä on pk-hakukokeet, niin partiointi ei tietysti ole mielekkäin treenitapa, mutta satunnaisesti tehtynä ei varmasti tee hallaakaan.
Mutiaismaista kesää! ;) t. Kaisa & Urho

Merkki-mudi kirjoitti...

Tänks Terhi ja Kaisa! Ehkä me nyt siirrytään takaisin hetsaamaan Merkkiin lisää vauhtia. Se on siitä merkillinen ;) mudi, että sitä on usein tosi hankalaa saada kierroksille. Todellinen diiseli siis. Tuota partioimista tekis kanssa mieli kokeilla, koska noin yleensä Merkin mielestä on kiva itse keksiä juttuja ominpäin. Mutta ehkä me koitetaan kerätä ensin vauhtia jostain. Olishan se varmaan tylsää, jos koira jossain lajissa pelittäis ilman mitään kikkakolmosia...? Vaan kyllä tässäkin saa taas vaihteeksi katsoa peiliin, eikä syyttää koiraa.