tiistai 1. toukokuuta 2012

Hakee, hakee

Sunnuntain hakutreeneissä (nro 2) taimiksella homma vähän tökki, mutta ukot (akat ;)) löytyi kuitenkin. Oli 4 maalimiestä enemmän tai vähemmän isoilla avuilla ja ainakin 2 vaati toisen lähetyksen. Toisella ukolla taisi lähteä vaan viipottamaan keskilinjaa pitkin, vaikka oli haamu?!? Toisella yrityksellä ok. 3. ukolta lähti tarkistamaan 1. piilon, uusi apu (haamu vissiin) ja sitten onnistui. Viimeinen taisi onnistua kertalaakista. Hyvää oli se, että kun saatiin suunta selväksi, meni reippaasti ukoille asti. Lopuksi vielä leikki Marin kanssa, kiipeili syliin jne. Isoja juttuja pienen mörrimöykyn elämässä. :)

Esineruudun yritys sitten menikin jo ihan perseelleen. Tehtiin hakualueen alkuun --> lelut ei kiinnostanu pätkääkään, vaan kaikki muuta hajut... :x Sain lopulta yhden esineen käteen asti, kun kävin viemässä itse ja vähän kovistelin nuuskuttelusta. Ihan syvältä tämä, tarttis tehdä jotain!

Tänään sitten onneksi oli hyvät treenit taimiksen takana nuotiopaikalla. :) Helpot, mutta saatiin onnistumaan hyvin. 1. maalimies oli n. puolessa välissä aluetta ja lähti juoksemaan --> Merkki perään. Toinen oli haamu ts. nousi ylös ja lähetys, kun oli mennyt piiloon. Kolmas ääniavulla (taputus) hyvin. Mari vielä toi takaisin keskilinjalle nameja syötellen. Sitten pienen Kana-Kanasen kanssa autolle. :) Jokseenkin alkeellinen treeni siihen nähden, että koira on 2 v., mutta kaiken maailman motivaatio-ongelmien jälkeen tää oli Merkiltä tosi hyvä suoritus. :) Alueella oli kuitenkin käynyt jo Merkin idolit ja silti pääsi ukoille reippaasti ilman haistelua. Nyt itseasiassa alkaa näyttää siltä, että Merkki tietää mitä ollaan tekemässä ja se tykkää hommasta. Ei esim. jää metsään haahuilemaan, kun ollaan ukko löydetty, vaan päästelee keskilinjalle ja koittaa jo haistella toiselta puolelta uutta ukkoa. :)

Esineruutu tehtiin ennen treenejä. Tai ei kyllä ruutu, mutta vietiin esine yhdessä (puhtaalle) alueelle, palattiin takaisin lähtöpaikkaan ja lähetys --> onnistui hyvin 2 kertaa. Lelulle matkaa ehkä joku reilu 20 m. Matka ei siis ole ongelma vaan se, että hajut on esineitä mielenkiintoisempia. Sunnuntain katastrofin jälkeen kuitenkin hyvä, että onnistui. Oma + omien koirien tallaus ei (tietenkään?) häiritse, mutta muut hajut vie mennessään...

Ei kommentteja: