Viime viikonloppuna oltiin Outi Hermiön pitämässä peltojälkikoulutuksessa Merkin kanssa. Kouluttaja oli aivan älyttömän hyvä ja asiaa & miettimistä tuli paaaaljon. Suosittelen! Meillä tosin tähtäin on metsäjäljellä, mutta silti viikonlopusta sai tosi paljon irti. :-) Kirjoittelen tästä oman jutun myöhemmin, kunhan saan muistiinpanot ymmärrettävään muotoon.
Koulutuksesta innostuneena ja säiden suosiessa ollaan siis taas tehty pari jälkeä.
Jälki 1. (oliskohan n. nro 25) Taimiksen pellolla n. 200 askelta suoraa, myötätuuli, vanheni vajaa 1 h, namia epäsäännöllisesti ehkä n. 1/3 askeleista. Pisin tyhjä pätkä taisi olla n. 10 askelta ja meni muistaakseni ihan hyvin. Tehtiin nyt sitten Outin oppien mukaan "onnellinen alku ja loppu". ;-) Eli alussa ja lopussa on pätkä (nyt taisi olla ehkä n. 20 askelta) namitettua. Alussa siksi, että koira pääsee juonesta kiinni ja lopusta siksi, että jäljelstä jää molemmille hyvä mieli. :-) Keskivaiheilla koitin sitten mahdollisimman epäsäännöllisesti laittaa nameja, ettei koira oppisi arvailemaan, missä voi tehdä vähän sinnepäin ja missä on oltava tarkkana. Ai niin: jäljellä oli myös herkkunameja yllärinä varsinkin tyhjien pätkien keskellä ja jälkeen. Ideana siis, että kannattaa olla tarkkana, voi löytyä yllättäen superpalkkakin. En nyt osaa sanoa oliko vielä ihmeempää vaikutusta, mun mielestä kuitenkin pysähtyi syömään kaikki.
Jälki 2. (26) Taas taimiksella, mutta eri pelto. Ja taas reilu 200 askelta (laskuissa ei pysynyt, kun oli vertaistukipuhelu menossa, kiitos Maija!) suoraan. Nyt koitin jättää enemmän tyhjää, nameja meni ehkä 1/4 askeleista. Ja taas oli supernameja välillä. Ihan hienosti meni tämäkin, jäi hyvä mieli. :-) Jossain kohtaa tarkisteli vähän, mutta tuuli oli aika kova (suurinpiirtein myötätuuli kuitenkin) ja kuljin välillä viistoon pellon möykkyihin nähden (olipas selitys!). Mutta ihan kivasti. Tietysti tyhjillä pätkillä vauhti vähän kasvaa, mutta täytyy nyt vaan muistaa kävellä, eikä jäädä turhaan kiskomaan. Tästä oli siis koulutuksessa puhetta, kirjoittelen tarkemmin sinne sitten. Lyhyesti: vilkas koira, älä suotta pakota liian hitaaseen vauhtiin, se ei voi jäädä tyhjiin askeliin "asumaan", jos kerran on sen jo tarkistanut.
Meinasin taattuun tapaani nyt sitten vaan unohtaa esineet, kun ne on vähän pattitilassa. Jäljestetään vielä, kun kelit voi loppua koska hyvänsä. Loppupurkilla voisi kepin pitää, tuskin siitä haittaakaan on. Tehdään keppejä erikseen ja koitetaan talven aikana saada ilmaisu varmaksi & kasvattaa motivaatiota. Keväällä voi sitten jo alkaa vaatiakin ilmaisun, kunhan saadaan siihen kunnon rutiini. Siis jos kaikki sattuu menemään kuin oppikirjoissa... Not!
Aurinko paistaa, nyt lähdetään tyttöystävän kanssa metsälenkille. 8-)
2 kommenttia:
Perhana joko nää kommentit tulisi läpi! :P
Vastasin aiemmin tohon johonkin tekstiisi. Eka juttu oli jäljestä, yksinkertaisesti ja lyhennettynä: jos ja kun keppien ilmaisu tökkii, miksi jäljellä on vielä ruokaa? Jälki on niin usein itsessään palkitseva koirille, ja sitä vielä lisätään namittamalla jälki, ja sitten ihmetellään miksi kepit on blaah ;) No miksiköhän!
Toinen juttu oli siitä miten etenen koepaikalla tai vieraalla kentällä ylipäänsä, mutta sitä en nyt jaksa rustailla uudestaan. Joku toinen kerta.
Mää kyllä mielestäni julkaisin jonkun tuonsuuntaisen kommentin ja vastasinkin jotain?!? Mutta johan tää on toiminutkin kai liian kauan liian hyvin...
Jäljellä ruokaa -juttuun vastaus oli se, että en kestä kaahotusta tai jäljen vieressä kulkemista. Ruoka pitää homman tarkkana. Jospa talvella sais rakennettua jotain järkevää siihen ilmaisuun.
Lähetä kommentti