sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Kuunteluoppilaana

Päivi Lamminen oli lauantaina kouluttamassa tokoa, joten lähdin kuuntelemaan ja katselemaan muita. Mehän osallistuttiin silloin isänpäivänä Päivin koulutukseen ja Merkki ei tehnyt oikeastaan yhtään mitään. Oltiin jääty mieleen ja Päivi kyseli kuulumisia. ;)

Muutamia kivoja vinkkejä eri liikkeisiin:
  • Treenaamalla kontaktin kestoa perusasennossa, tulee samalla treenattua myös seuraamisen kestoa.
  • Perusasento -> 1-2 askelta seuraamista -> perusasento -> palkka vasta viiveellä -> koira malttaa odotella palkkaa, eikä ala heti kuikuilla ympärilleen, jos palkan tulo kestää.
  • Kaukojen seiso-istu -vaihto: joku lauta tms. ihan etutassujen taakse -> koira joutuu "kiipemään" etutassuilla esteen taakse -> auttaa koiraa hahmottamaan oikean liikeradan.
  • Luoksetulon pysähdykset: Takapalkka + itsellä oleva palkka yhtä hyvät (että koiralle on sama, kumpaan suuntaan palkataan). Voi lähettää kohti palkkaa (kuin ruudussa tms.) -> sitten seis (maahan) -> vapautus itsellä olevalle palkalle. Kun sujuu, toi stopata vielä kun koira on tulossa itseä kohti -> vapautus kauempana olevalle palkalle jne. Voi rakentaa kivan pelin, jossa monta pysähdystä, eikä tule kisaliikkeen rutiinia.
  • Ohjattu: myös ohjaajalle samanlainen kapula (että taas on samanarvoinen kuin noudettavat kapulat) ja merkiltä vapautus joko noutoon tai ohjaajalla olevalle kapulalle. Koiran siis kannattaa mennä merkille, kun noudon voi saada myös ohjaajalta. 
  • Noutokapula suussa laukataan aina! Paljon vauhtitreeniä, oman liikkeen häivytys vähitellen.

Ei kommentteja: