torstai 6. kesäkuuta 2013

Part 2

Sitä treenaamattomuutta siis, jatko-osa... Seli-seli osastolla on työreissu ja helle. Viikko 22 meni jotakuinkin näin:

  • Luoksepäästävyyttä: Sain J:n puhuttua treenikaveriksi omaan pihaan. Tehtiin monen monta (kymmenisen ehkä?) hyvää toistoa niin, että Merkki oli sivulla ja J käveli antaan sille namin. M on sen kokoinen, että pitää vähän hypätä ylöspäin, että ylttyy ottaan namin kädestä. Ohjeistin sitten, että kumartuu sen verran, että Merkin ei tarvi hypätä -> piti murista... Sitten vaan tilanne seis ja J pois vasta, kun M on hiljaa. Sitten taas toistoja ihan vaan lähelle kävelemällä, tais jossain kohtaa ihan pienesti kommentoida. Voihan perse! :x Mua ei kiinnosta pätkääkään treenata tätä. Toistoja tarvis sata miljoonaa ja yksikin väärä henkäys, niin saadaan palata taaksepäin. Inhotkoon kaikkia ja unohdetaan mitkään kokeet. 
    • Sen nyt kuitenkin päätin, että tää on se juttu, miten jatketaan (jos / kun jatketaan). Ilme on kaikesta huolimatta jo paljon parantunut. Kieltämällä en saa hommaa etenemään mihinkään. Jos kieltää "nätisti", niin ei ole mitään vaikutusta ja jos kieltää kovasti, ahdistuu ihan totaalisesti (eikä murina yhtään vähene). Joku selkeä kriteeri tähän pitää kehittää. Jonkilainen kosketus olis selvin, mutta M on niin pieni, että sivulla ollessa en ylty kädellä koskettamaan oikein mihinkään. Tuntuu vaan järkevältä ajatukselta, että mielentila pitää saada positiiviseksi vieraita kohtaan. Ikinä Merkki ei tule vieraista tykkäämään, mutta ajatus pitäis kuitenkin olla "koskemisen tarkoittaa kivoja juttuja". Mutta joo, ottaa päähän, meillä kestää 10 vuotta saada riittävästi toistoja tehtyä. 
  • Lenkin varrella ollaan otettu käpytunnaria aina silloin tällöin. Jätän istumaan ja vien kävyn kaltaistensa joukkoon. Muistaakseni kerran on ottanut väärän suuhun. Haistelee kyllä hyvin ja etsii omaa. Oon koittanut nyt naksuttaa (ja pitää kiljaista jotain vielä päälle ;) ) ennenkuin ehtii ottaa kävyn suuhun. Ideana siis kertoa, että kyse on haistelusta eikä noudosta. Kapuloita kun alkaa ihan varmaan napsia vaan suuhun. Pari kertaa oon naksauttanut ihan vaan vieraiden haistelusta. Etäisyyttä vaihtelevasti 1-5 m. 
  • Kattelin tuupista videota, missä treenataan nopeaa kapulan ottamista: http://www.youtube.com/watch?v=cPpBKZ4njRk ja päätin kokeilla samaa. Ei mennyt ihan kun Strömsössä... Lelu ei siis kiinnostanut pätkääkään. Uitiin pari kierrosta ja heittelin lelua veteen. Merkki kerää kierroksia näistä vesinoudoista,  joten sitten uusi yritys (Sepe oli siis kanssa hakenut lelua, joten se on paljon kiinnostavampi). Otin pannasta kiinni ja koitin vähän hetsailla, heitin lelun parin metrin päähän ja heti irti. Nostosta heti palkka. Muutama ihan kiva toisto, ei nyt mitään tuohon filmiin verrattavaa, mutta lähti vauhdilla ja tarttui miettimättä kiinni. Anopilta saadut oikeat supin(?) nahkan palaset on Merkin mielestä palkkana ihan jees juttu. :)
  • Uintikierrosten välissä vähän ohjatun alkeita narupalloilla. Irtosi yllättävän hyvin ja oikeaan suuntaan. Ensin pari toistoa molempiin suuntiin (vein vaan yhden pallon). Lopuksi molemmat pallot, hyvin lähti oikeaan suuntaan. Oma katse ensin ja sitten käsimerkki + käsky.
  • Perjantai-illaksi oli hankittu vesihäntä, vaikka uitiin vaan muutama pieni lenkki & kuivateltiin järkyssä helteessä. Rimadyliä naamaan, niin seuraavana aamuna oli jo ihan normaali. 
  • Kotona ollaan naksuteltu ainakin pitkäkestoista käsikosketusta niitä helkkarin sirunlukemisia & kehäänmenoja jne. varten. Tuskimpa tästäkään valmista tulee, mutta onpahan jotain tekemistä. Pitää nyt ehkä 5 sek ja saan silittää jaloista, hännästä jne. 
  • Kaukojakin pitkästä aikaa jalat-tempun kautta. Yllättävän näppärästi, mutta pasmat meni vähän sekaisin, kun vaihdettiin toiselle kynnykselle. :D
  • Louhoksella vähän kahlailemassa ja sitten pikkusen kiertämisiä paimennusta ajatellen. Ja ihan vaan temppuilun vuoksi. Aikalailla piti vääntää rautalankaa, että tajusi lähteä mun vasemmalta puolelta kiertään oikealle ja päinvastoin, mutta lopussa joku lamppu taisi syttyä. Pikkuinen käärme vähän aiheutti sydämen tykytyksiä, mutta ihmeen hyvin Merkki uskoi (käsky tuli kyllä melkoisella volyymilla...).

Torstaitokot meni töiden takia sivusuun, jälkiä ei jaksanu kun oli liian kuuma. Että semmonen loistava viikko. Sunnuntaina oli kyllä saalispalkkakurssi, mikä oli tosi hyvä, siitä erikseen joskus.

Ei kommentteja: