perjantai 23. maaliskuuta 2012

Alive and kicking...

Vuosiin pahin räkätauti (molemmilla vuoronperään) ja työt on taas kiitettävästi haitanneet harrastuksia. Ja työt haittaa vielä vähän aikaa, mutta kyllä me sitten... ;)

Puuhastelu on tuttuun tapaan ollut lähinnä epämääräistä hömppäilyä, ilman järkeviä tavoitteita:
  • Jälkikeppejä vaihtelevalla menestyksellä sisällä ja ulkona. Kunhan homma ei liikaa muistuta oikeaa jäljestystä, kepit nousee ihan ok. Tänään päästiin ekaa kertaa metsään sulalle kaistaleelle! \0/ Sulaa oli tosin vajaa 10 m, joten oli vaan 2 keppiä. Mutta ne nousi hienosti! :) Ja sulan alueen pitäisi kaiken järjen mukaan kasvaa päivä päivältä. Ehkä ensi viikolla jo 3 keppiä? Ja pitäisi viitsiä pukea jälkivermeet Merkille, että tietäisi yhdistää oikeaan hommaan nämä temppuilut.
  • Tokoa on hallilla käyty tekemässä kai 4 kertaa (treenikalenteri nääs... ;)).
    9.3. oli kivat humputtelut, vaikka olikin paljon häiriötä (ihan vieraita haukkuvia koiria). Paikallaolo ainakin onnistui hiljaa n. 2 min ehkä 5 palkalla (kun menee herkästi lonkalle ja/tai piippaa, niin koitan palkata sen verran tiheästi ettei tulisi virheitä). Leikki pari hyvää pätkää.
    11.3. oli myös hyvän mielen treenit. :) Hyppy tosin jumitti jostain syystä (toinen - tuttu - koira liian lähellä?). Lähti hyppy-käskyllä viereltä, mutta sitten teki äkkijarrutuksen ennen estettä. Ei millään hypännyt ilman reiluja apuja. Lopulta lähti heitetyn pallon perään. Hyviä kontaktitreenejä välissä. Kiertäminen onnistui hyvin, kun vein tolpan taakse vingun (hetsasin & vinguttelin kunnolla). Lopuksi "huijaamalla" (mukamas vein lelun -> vingutin kun oli mennyt reippaasti tolpan taakse) pari hyvää kiertoa.
    16.3. itsellä kamala olo flunssan jäljiltä, mutta tyhjässä hallissa piti käydä muutama minuutti pyörähtämässä. Vaihdoin kosketusalustaksi pienen valkoisen pyyhkeen -> teki paremmin (ei pysähdy kunnolla alustalle, vaan läppäisee tassulla ja steppailee sitten) ja kävin palkkaamassa alustalle. Palkka selän taakse + pysähdys, jos lähti liikkumaan, kun vein palkkaa. Paljon lisää treeniä ja vauhtia! Nyt hyppäsi hienosti, kun oli kosketusalusta. Lähtö sivulta, ei käskyn alla. Karkasikin pari kertaa. :) Hyviä oik. käännöksiä pallopalkalla. Lopuksi vielä pari hyvää vauhtinoutoa. Ei tosin osaa pitää kapulaa, jos lähden kunnolla juoksemaan tms. hetsausta. Välillä kyttäili, mutta ei pahasti. :)
    18.3. sitten taas vaihteeksi tosi hajamielinen... :/ Hallissa pari tyyppiä tekemässä agia. Pidemmässä seuraamispätkässä pudotteli kontaktia (ei tarpeeksi virettä). Pallolla hetsaamalla sain pari hyvää kosketusalustaa (muutama metri matkaa, meni laukalla, yes!). Luoksetuloja yksi hidas ja yksi hyvä (lelulla hetsaamalla). Leikki hienosti naruun kiinnitetyllä lelulla, vaikka muuten ei kiinnostanut.
  • Lenkin päälle ollaan temppuiltu taimiksellakin useamman kerran. Keskittyy paljon hallia paremmin, mutta ei niin hyvin mitä pihassa. Luoksetulon loppua tehtiin muilta matkitulla systeemillä: nami vasempaan käteen ja samanlainen apu, mitä aluksi pa:n opetuksessa. Tuntui toimivan ihan ok, pitää jatkaa (ja muistaa häivyttää askel taaksepäin mahdollisimman pian pois!). Voisi kuitenkin tulla lopun paljon nopeammin ja napakammin. Stoppia takapalkalla on tehty kanssa. Auttaa selvästi, mutta voisi pysähtyä paremminkin! Täytyisi saada joku katsomaan, miten paljon oikein etenee. Avustajan heittämä palkka voisi toimia vielä paremmin, mutku... Kun isot pojat oli vieressä huutamassa kurkku suorana, saatiin pari tosi hienoakin luoksetulon pysähdystä, vaikka takapalkkana oli nami. :) Oikealle käännökset on vähän parantuneet, mutta heti käännöksen jälkeen seis on vaikea. Ja virettä pitää olla reilusti, muuten jätättää eikä osaa korjata.
  • Ollaan jopa oltu reippaita ja käyty temppuilemassa ainakin terppakeskuken ja lukion parkkiksella sekä kaupan pihassa. Ja ollaan saatu ihan kivoja helppoja treenejä. :) Kaupan pihassa varsinkin oli trafiikkia, mutta silti onnistuttiin pätkittäin treenaamaan ihan reippaastikin. Ja namilla vielä, kun leluja ei ollut mukana.
  • Omassa pihassa ollaan tehty ainakin seuraamisa (kun se on onnistuessaan kivaa ;)) ja luoksetulon toppia takapalkalla. Ja voi että, miten hieno se on! <3 Kun saataisiin joskus sama tekemisen meininki siirrettyä muihinkin paikkoihin... Erilaisten esineiden tuomistakin tehtiin, mutta ei Merkki oikein innostunut... Toi kyllä kivasti kaikki (ainakin teippirulla, muovikippo, kännykän suojus, feikkicrocksi ja hanska) käteen asti. Virallista luovutusasentoa ei olekaan vielä...
  • Sisällä koitettiin tehdä takaperin pujottelua, mutta eihän siitä oikein mitään tullut... Kivaa oli kuitenkin. :) Myös kierimistä, kapulan pitämistä ja kontaktia on koitettu tehdä vaihtelevalla menestyksellä.

Treenattavaa (muun muassa...):
  • Jos virettä ei tarpeeksi, jätättää oik. käännöksissä
  • Luoksetulon loppuasento (suoraan sivulle ollaan nyt tehty) on hakusassa vieläkin
  • Kapulan pitäminen hetsaamisesta huolimatta (oma liike, lelu kädessä jne.)
  • Kapulan luovuttaminen eteen
  • Kosketusalusta: meno laukalla ja steppailut pois

Jotain murkkuangstia on ollut taas ilmassa ihan omiksi tarpeiksi... :/ Sisällä vahtii kaikki mahdollisen ja mahdottoman ja omassa pihassa karjuu kurkku putkella kaikille ohimeneville koirille. Osansa on taatusti tekemisen puutteella, mutta kyllä tässä muutakin on. Aikaisemmin oli jo esim. tarhassa rauhassa, vaikka tutut naapurit koirineen kulki ihan ohitsekin. Täytyy siis kaivaa sinniä ja mennä mukaan vaanimaan ohikulkijoita. Pitäkää kaikki kiltit peukkuja, että herra M kasvattaa vielä aivojansa rutkasti... ;)

Rasmuksen jalan patti turposi uudestaan. :/ Viimeksi oli joskus kesällä, kun lääkärissäkin käytiin. Rimadylit on kai auttaneet, mutta ei ihan niin pieneksi mennyt, mitä alunperin. Lisäksi saldona on yksi valtava puhjennut rasvapatti (jonka J hoiti, kun olin reissussa). Sitä on lääkitty ab-kuurilla, mutta kaikkea töhkää sieltä tulee vieläkin. Pitää soittaa uudestaan tohtorille. Mutta muuten R on ihan reipas ja lenkillä välillä hurvittelee miten sattuu. :)

Ei kommentteja: