sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Agilityä :o

Eilen illalla taas hallille virtaa purkamaan (joutui metsälenkillä pariin otteeseen fleksiin, kun korvissa oli jotain vikaa taas...). Tehtiin vähän tokohyppyä aluksi, irtosi hyvin namialustalle jopa ihan perusasennosta. Ja kun otti tarpeeksi tomakan käskyn käyttöön, pysähtyminenkin onnistui. ;)

Agia humputeltiin kanssa, kun ei oikein huvittanu mitkään oikeat jutut. Ensin parin esteen jumppasarja, tässäkin irtosi sinne namialustalle! :) Namina siis jotain epämääräistä kuivattua, haisevaa juttua (ehkäpä kurkkutorvea tms.). Sitten oltiin hurjia ja tehtiin kokonaista 3 estettä pitkää "rataa". :D Hyppy - hyppy - putki (ihan lyhyenä ja melkein suorana) ja sama toiseen suuntaan. Saatiin lopulta ihan onnistumaankin. Ongelmana on se, että Merkki ei mitenkään osaa hakea esteelle, vaan mun juokseminen aina tahtoo sotkea koko kuvion. Tulee siis mun kanssa juoksemaan ja pomppimaan ja unohtaa esteet kokonaan... ;) Mutta pääasia, että oli ihan kivat ja rennot humputtelut. Kerran taisi lähteä ovelle rähisemään (joku parkkeerasi kelkan "liian lähelle"), mutta muuten keskittyi tekemään hommia. :)

Tänään mahtavassa auringonpaisteessa lenkki tyttöystävien kanssa. Lähtivät kerran rähjäämään hiihtäjälle, mutta ihmeen kaupalla koko konkkaronkka saatiin kiljuttua takaisin... Tai nuoriso-osastolle lähinnä karjuttiin, vanhemmat oli fiksumpia. Rasmus pappakin oli ihan reippaana koko reissun. :) Ja Sentillä kevättä rinnassa niin, että joutui ihan tosissaan komentamaan... :s

Ei kommentteja: